etusivuesittelysivu
juttunaytteet
minna(a)minnaharmaala.net (vaihda (a) @-merkiksi)

 

 

Valokuvaportfolio

 

CV pdf-versiona (avautuu uuteen ikkunaan)


Minna Harmaala

 

Pätevä toimittaja, joka osaa paitsi kirjoittaa, myös valokuvata ja taittaa. Työnantajat ovat pitäneet minua hyvänä työntekijänä, joka tekee, mitä lupaa ja usein vähän enemmänkin.


TYÖKOKEMUS TOIMITTAJANA

 

LÄNSI-UUSIMAA, Lohja

Yhdeksän kunnan alueella ilmestyvä 6-päiväinen lehti. Levikki noin 13 000.

Uutistoimittaja (10.1.2011–31.12.2013, 31.5.–31.8., 22.3–30.4., 16.2.–12.3.2010, 1.10.2007–7.11.2008, marraskuu 2006–helmikuu 2007, syyskuu 2005–kesäkuu 2006)

)Uutistoimittajan tehtäviin kuuluu sekä uutisten että reportaasityyppisten viikonloppujuttujen kirjoittaminen ja usein myös valokuvaus. Lisäksi tuuraan tarvittaessa Länsi-Uusimaan ja ilmaisjakelulehti Iltalohjan toimitussihteereitä. Näissä lehdissä toimitussihteerin tehtäviin kuuluvat lehden taiton suunnittelu ja taitto, internet-sivujen päivitys sekä yleinen työn organisointi.

Vakituinen avustaja (syyskuu 2000–tammikuu 2005)

Uutisoin viikonlopun tapahtumia. Otin itse kuvat juttuihini. Tein myös erimittaisia tuurauksia.

 

VIHDIN UUTISET, Vihti

Kahtena päivänä viikossa ilmestyvä paikallislehti. Levikki noin 16 000.

Toimittaja/toimitussihteeri  (4.10.2010–7.1.2011)
Tehtäviini kuuluu kaikenlaisten juttujen kirjoittaminen ja juttujeni kuvittaminen valokuvaamalla. Lisäksi teen säännöllisesti toimitussihteerivuoroja, joihin kuuluu sähköpostin seuraaminen, avustajilta tulevien juttujen käsittely, taiton suunnittelu ja taitto sekä internet- ja Facebook-sivujen päivitys.

 

KANSAN UUTISET, Helsinki

Vasemmistoliiton äänenkannattaja.

Toimitussihteeri (20.4. - 28.8.2009)

Toimitussihteerin tehtäviin kuuluu juttujen ja kuvien käsittely sekä lehden taitto.

 

VAPAA SANA, Toronto

Suomenkielinen viikkolehti, jolla on lukijoita kaikkialla Kanadassa. Levikki noin 1 600 kappaletta.

Reportteri (1.6.–15.9.2007, 1.7. - 22.10.2006)

Tehtäviini kuului juttujen kirjoittaminen ja omien juttujeni kuvittaminen valokuvin sekä usein myös kuvien ottaminen muiden kirjoittamiin juttuihin. Lisäksi taitoin lehteä yhdessä päätoimittajan kanssa ja huolehdin nettisivujen päivityksestä sekä lehden lähettämisestä painoon. Kirjoitin sekä suomeksi että englanniksi.

Toimitusharjoittelija (1.5. –31.8.2005)

Työhön kuului kirjoittamista, valokuvaamista, taittamista, juttujen käsittelyä, juttujen kääntämistä englannista suomeksi ja lehden internet-sivujen päivittämistä sekä sekalaista asiakaspalvelutyötä. Haastatteluja tein niin suomeksi kuin englanniksikin. Työ oli hyvin itsenäistä ja juttujen ideointi oli enimmäkseen omilla harteillani. Pienessä toimituksessa korostui kuitenkin myös yhteistyö. Kirjoitin perusjuttujen lisäksi pakinoita ja pääkirjoituksia.

 

AAMULEHTI, Tampere

Suomen toiseksi suurin päivälehti. Levikki noin 137 000.

Uutistoimittaja , Kotimaan-toimitus (28.2. –17.4.2005)

Työhön kuului sekä isojen että pienten juttujen kirjoittamista kaikenlaisista, etupäässä yhteiskunnallisista, aiheista.

 

AAMUPOSTI, Riihimäki

Hyvinkään ja Riihimäen alueen päivälehti. Levikki noin 23 000.

Uutistoimittaja (14. –25.2.2005, 1.6. –31.8.2004)

Kirjoittavan toimittajan työhöni kuului myös valokuvausta. Kirjoitin uutisia, henkilöhaastatteluja ja reportaaseja sekä kolumneja.

 

PIRKANMAAN SANOMAT, Lempäälä

Lähes koko Pirkanmaan kattava viikottainen ilmaisjakelulehti. Levikki noin 63 500.

Vakituinen avustaja (marraskuu 2003–huhtikuu 2004)

Kirjoitin juttuja erilaisista aiheista. Suurin projektini oli eurovaaliaiheinen juttusarja. Kuvitin juttuni itse valokuvaamalla.

 

RIIHIMÄEN SANOMAT, Riihimäki

Riihimäen alueen 6-päiväinen lehti (yhdistettiin Hyvinkään Sanomien kanssa vuonna 2003 Aamupostiksi) . Levikki noin 11 000.

Uutistoimittaja (30.5.–31.8.2003)

Kesätoimittajana työhön kuului juttujen kirjoittaminen ja valokuvaus.


KOULUTUS

 

TAMPEREEN YLIOPISTO

Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto 15.12.2004

Aloitusvuosi: 1997

Pääaine: Tiedotusoppi
Sivuaineet: Psykologia, kansainvälinen politiikka

Maisteriohjelma: Elektronisen kuvajournalismin maisteriohjelma 2001 – 2003

Vaihto-opiskelijana Gentin yliopistossa (Universiteit Gent) viestinnän laitoksella 1999–2000


LUOTTAMUSTOIMET

 

TAMPEREEN RATSASTUSSEURA

Jäsenlehden toimitussihteeri (syksy 2003–kevät 2005)

Vastuullani oli lehden ulkoasun suunnittelu ja taittaminen sekä juttujen, kuvien ja muun materiaalin käsittely painokuntoon. Tarvittaessa valokuvasin tai jopa piirsin kuvituksen. Yhteydenpito painoon ja lukijapalautteeseen vastaaminen kuuluivat myös toimenkuvaan yhdessä päätoimittajan kanssa.

 

SUOMEN WELSH-PONI JA COB YHDISTYS

Vuosikirjan toimitussihteeri (1999 ja 2004)

Vastuullani oli kirjan ulkoasun suunnittelu ja sen taittaminen sekä kuvien ja juttujen käsittely. Lisäksi pestiin kuului toimia välittäjänä yhdistyksen ja painon välillä.

 

TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Kansainvälinen tutor (1998–1999, 2000–2004, kaikki lukukaudet)

Kansainvälisenä tutorina autoin yhteensä kymmeniä uusia kansainvälisiä opiskelijoita pääsemään opiskelijaelämän alkuun. Vuosien varrella ehdin tutoroida opiskelijoita kaikkialta Euroopasta ja lisäksi Kanadasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Koreasta.

Tutor (syksy 1998)

 

VOSTOK RY (Tiedotusopin opiskelijoiden ainejärjestö)

Sihteeri ja tutorvastaava 1998

Sihteerin vastuulla oli pöytäkirjan pito hallituksen kokouksissa. Tutor-vastaavan tehtävä oli organisoita uusien opiskelijoiden vastaanotto ja tutorointi. Lisäksi järjestin jäsenistölle tapahtumia.

TIETOKONETAIDOT

 

Microsoft Works, Microsoft Word, Adobe PhotoShop, Adobe PageMaker, Macromedia Dreamweaver, QuarkXpress, Adobe InDesign, Doris-käyttöjärjestelmä

Käytän Internetiä päivittäin tiedonhakuun. Osaan myös suunnitella ja toteuttaa perus-Internetsivuston.

HENKILÖTIEDOT

 

Syntymävuosi:

1978
Kielitaito: suomi (äidinkieli), englanti (erittäin sujuva, kotikieli), ruotsi (ruosteinen mutta tarvittaessa käyttökelpoinen)
Ajokortti: B
Harrastukset: matkustelu, ratsastus, valokuvaus, ystävien tapaaminen

Takaisin ylös